maanantai 24. syyskuuta 2007

"Kokeilemisen arvoinen juttu"

"Lavarunous on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu kirjoittajan tiellä. Se on toki tietyllä tavallaan täysin oma lajinsa, mutta erittäin mielenkiintoinen sellainen. Luovuutensa valtamerellä kannattaa pulikoida ja purjehtia kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kaikissa mahdollisissa sopukoissa. Liikkumisesta, etsimisestä, näkemisestä, kuulemisesta, luopumisesta ja uuteen heittäytymisestä syntyy lisää luovuutta, ja seikkailun sävyt ja syvyys ovat taattuja. Paikalleen ei sovi jäädä, sillä luovuus on liikettä ja uusia tuulahduksia. Ja mikä tärkeintä; luovuus on sisäisen lapsen leikkiä ja leikki puolestaan ei ole vakavaa. Luomisen iloa!" (Sari Mäki-Penttilä blogissaan 10.9.2007)

tiistai 18. syyskuuta 2007

"Ääni kielenä on kielten välinen"

Runoilija Jonimatti Joutsijärvi miettii blogissaan, miten Kuopion Äänirunouden seminaari liittyi (ääni)runouteen? Joutsijärven mukaan: "Ääni kielenä on kielten välinen, ja osittain ne ylittävä, osittain kielten ulkopuolinen. Sen yhteys hengitykseen ja keholliseen olemiseen värähtelyjen kautta on tärkeää. Ihminen voi kuunnella myös suurilla luillaan, ja luuttomalla tilalla luiden ympärillä ja alla." Myös slameissa on runoiltu pelkän äänen varassa, mutta ei vielä Suomessa.

lauantai 15. syyskuuta 2007

"Itse en amerikkalaisena haluaisi osallistua tapahtumaan, jonka nimi on 'ryhmäraiskaus-runoilu'."

Ei mene hukkaan Runokukonkaan työ, kun lavarunoutta on jälleen muistettu Helsinkiä myöten. Helsingin Sanomat ei kyllä julkaise slamien SM-finaalin tuloksia, mutta Nyt-liitteessä lainataan tätä blogia ilmeisesti sen takia, että ei ole haluttu tietää, mistä GangBang-kisassa on kyse. Siinähän menisi hyväkin vitsi pilalle ja jyvät ja akanat harakoille.

Kyse on siis samasta kuin hyvässä uutisessa, jonka useimmiten pilaa tosiasioitten tarkistaminen, tarkistaminen ja tarkistaminen. Tosin HS:n puolustukseksi on sanottava, että oikaisu-palsta toimii paremmin kuin muissa lehdissä. Se ei selittele virheitään, kuten muu media eli toimittaja edelleen niin mielellään näyttää tekevän.

(Tämän tärinän virheet voi korjata välittömästi sivun alalaidan kohdasta "comments".)

Blogin päivittämiseen innoittaa myös Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogi, jossa yritettiin käydä keskustelua esittävästä runoudesta ja päädytään siihen, minkä takia nimimerkeillä käytyyn keskusteluun ei kannata osallistua.

Jos nyt jollekin on edelleen epäselvää, mistä GangBang-runokisassa on kyse, vastaus löytyy tämän sivun oikean laidan ylimmästä palkista kohdasta "GangBang: Säännöt", ja keväisestä Tukholman lavarunokisasta nimellä GangBang voi lukea täältä.

Savolaista huumoria taas osoittanee, että Kirjakantin ensimmäiseen GB-kisaan ilmoittautui vain yksi runoilija. Tai sitten savolaisetkin ovat oppineet lukemaan englantia niin kuin sanassa sanotaan eli GangBang on porukkapano.

Toisaalta savolainenkaan ei ole osannut englantia vielä niin hyvin, että Poetry slamille olisi löytynyt savon- tai edes suomenkielinen nimi. Ehkä tähän mennessä paras suomennos löytyy varmasti ei-savolaiselta Heli Laaksoselta, joka järjesti Uudessakaupungissa Runopuulaakin.

Jos ja kun sanojen kääntely hiertää savolaisen päätä, niin sekin ongelma ratkennee, kun "kylän komein ravattisonni" Jari Sarasvuo saapuu Kuopioon. Tänäänhän kaupunginjohtaja Petteri Paronen pyytää tätä peräti kokonaisen Hesarin sivun verran.

Miksi muuten tämän uutisen kertoo savolaiselle Hesari, Ilta-Sanomat ja Ylen Radio Savo eikä Savon Sanomat? kysyisi toimittaja ja tarkistaisi, olisiko tuo Kuopion kaupungin useamman kymmenen tuhannen euron ilmoitus mahtunut myös maakunnan omaan lehteen ja jos ei, niin miksi valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittäminen näyttää täältä käsin niin kalliilta.

tiistai 11. syyskuuta 2007

"Minulle lauantai oli hieno kokemus"











Hesarin radio- ja tv-sivun Päivän poiminnoissa muistutetaan "Outona ohjelmana!" Jouko Saksion MM-kisavierailua kuvaavaa dokumenttia. Tv1:n K-repun ohjelma löytyy Ylen Areenalta.

Oulusta lähettää kiitoksia Kuopioon lauantaisessa SM-finaalissa toiseksi runoillut Sari-Mäki Penttilä, jonka nettisivustoon ja blogiin kannattaa käydä tutustumassa:

"Se lauantain kisailta oli hyvin onnistunut: tasokasta, viihdyttävää ja miellyttävää, oikein möyheää =) Kiitokset siis kuuluvat kaikille, jotka ovat olleet häärimässä tapahtuman ympärillä, ja esimerkiksi juontajat olivat loistavia!

Itselle Poetry Slam oli elämäni ensimmäinen, en ole edes karsintoihin osallistunut aiemmin, joten koin voittoni jo siinä vaiheessa, kun uskalsin ilmoittautua karsintoihin mukaan täällä Oulussa. Kirjaimellisesti kokemukseni meni näin, sillä olen ollut melko epävarma omien tekstieni esittämisen suhteen, ja suorastaan pelännyt lavalle astumista, ja arvaillut kahtena aikaisempana vuonna, että voisi olla ihan mukavaa osallistua... tänä vuonna tuli sitten se tunne, että nyt! Ja koska ilmoittautuminen oli minulle jo voitto, siinä samassa huumassa ja luomisen imussa syntyivät myös varta vasten Poetry Slamiin kirjoitetut tekstit. (Pömpelit, Mustasukkaisuuspeikko ja Rakkauden tunnustus)

Minulle lauantai oli hieno kokemus. Oma sijoittumiseni tuli yllätyksenä ja tervetulleena plussana itseni voittamisen ja esiintymispelon voittamisen päälle. Eli hyvät muistot ja tunnelmat illasta jäi. Erityisesti mieleen jäivät ihmiset ja tunnelma. Voittoonkin olisi ollut mahdollisuus =), mutta toiseksi tuleminen tällaisissa asemissa taitaakin maistua erityisen herkulta, kun ykkösenä on edellisen vuoden mestari ja pistevälimatkaa häneen hassut, mutta ratkaisevat 0,8. :-D

Ja ennen kaikkea Kuopiossa osataan: Todella tasokasta runon äärellä toimimista!
Kiitos!!!
Terkuin Sari

Sari Mäki-Penttilä"
www.illuusiopuu.net

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Saksiosta tuplamestari Kuopion SM-finaalissa

Savon Sanomien lahjoittama kiertopalkinto Runonjalat palasi Jouko Saksion mukana Ouluun. Kakkoseksi runoili Sari Mäki-Penttilä ja kolmanneksi Juho Nieminen.

Oululainen Jouko Saksio uusi SM-voittonsa Kuopiossa. Hän voitti niukalla 0,8 pisteen erolla joukkuetoverinsa Sari-Mäki-Penttilän. Penttilän run0a "Mustasukkaisuuspeikko" ja tulkintaa siitä voidaan pitää sellaisena helmenä, jonka takia slameja on hyvä järjestää jatkossakin.

Pronssille runoili helsinkiläinen Juho Nieminen. Hän on aiemminkin osallistunut loppukisaan ja runoillut toisella kierroksella viiden parhaan joukossa.

Joukkuekisan ykköspalkintoon
oikeutti Oulun joukkueen tasainen suoritus niukasti ennen Helsinkiä.

SM-finaalin vieraana ja "esirunoilijana" nautittiin moninkertaisen Ruotsin mestarin Solja Kravun runosta, ja ensimmäisellä tauolla äänirunon "Slam" esitti taiteilija Juha Valkeapää.

Yleisöä musiikkikeskuksen Jazzklubille kertyi täysi salillinen ja runopalkinnot lahjoittivat Suomalainen Kirjakauppa ja Savon Sanomat. Illan juonsivat Runokukko Olavi Rytkönen ja Jyväskylän slamisäntä Juha Mäkinen.

lauantai 8. syyskuuta 2007

GangBang peruttiin, finaalissa 14 runoilijaa

Ruotsalainen kirjailija ja runoilija Solja Krapu keräsi noin 30 hengen yleisön Runopuulaakiin, joka järjestettiin Kirjakantissa perjantai-iltana.

Runopuulaakissa piti karsia Kuopion joukkue tänään runoiltavaan SM-finaaliin, mutta mukaan oli halukas vain Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien sihteeri Leena Raveikko, joten puulaakia vetänyt Runokukko ei voinut muuta kuin peruuttaa karsinnan ja todeta, että suomalaisten slamien synnyinkaupungista ei saada joukkuetta loppukisaan. Näin jäi kokematta myös Suomen ensimmäinen GangBang-säännöillä käyty lavarunokisa.

Puulaakissa arvottiin tähän mennessä Kuopioon saapumisensa varmistaneiden runoilijoiden esiintymisjärjestys lauantain finaalissa, ja perjantai-illan päätteeksi Tampereen joukkueessa runoileva Lauri Vanhala tulkitsi Baudelairea, Leena Raveikko ilahdutti runoillaan ja Jouni Tossavainen lauloi itkuvirren kokoelmasta Kerro.

Iloisempana uutisena kerrottakoon, että Solja Krapu esiintyy tänään SM-kisan esirunoilijana ja taiteilija Noora Tarkiainen on remontoinut Oulun reissulla rähjääntyneen Runonjalat-teoksen, joka tänään siirtyy seuraavalle Suomen mestarille.

Poetry slamin SM-kisan kilpailujärjestys 8.9.2007 klo 21.oo alkaen Kuopion musiikkikeskuksen Jazzkklubilla, jonne on 18-vuoden ikäraja.

1. Noora Kaselius (Turku)

2. Riikka Varis (Joensuu)

3. Outi-Illuusia Parviainen (Helsinki)

4. Lauri Vanhala (Tampere)

5. Riikka Säärelä (Oulu)

6. Ritva-Liisa Harjumaa (Helsinki)

7. Jouko Saksio (Oulu)

8. Riitta Rossilahti (Joensuu)

9. Sari Mäki-Penttilä (Oulu)

10. Juho Nieminen (Helsinki)

11. Noora-Helena Korpelainen (Lahti)

12. Tuukka Hämäläinen (Kotka)

13. Juhani Pusa (Kotka)

14. Suvi-Tuuli Timonen (Joensuu)

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

21 ensimmäistä runoilijaa, tervetuloa

Seitsemän karsintaa eri puolilla Suomea on nyt järjestetty. Jäljellä on vain Kuopion joukkueen valinta.


Jo tässä vaiheessa on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat olleet apuna siinä hengessä, missä runoutta tässä maassa viljellään: "Runous jos mikä on pienyrittäjyyttä."


Tervetuloa Kuopioon, jossa yritämme pitää huolta runoilijoista ja runoudesta niin hyvin kuin osaamme, ensimmäiset 21 runoilijaa:


Kotka

Tuukka Hämäläinen
Juhani Pusa
Sinikka Mustonen

Tampere

Henna Laininen
Lauri Vanhala
Kari Raineranta

Lahti

Jarkko Mikkola
Noora-Helena Korpelainen
Osmo Hokkanen

Joensuu

Suvi-Tuuli Timonen
Riikka Varis
Riitta Rossilahti

Helsinki

Juho Nieminen
Ritva-Liisa Harjumaa
Outi-Illuusia Parviainen

Turku

Lasse Rintakumpu
Kari Honkaniemi
Noora Kaselius

Oulu

Jouko Saksio
Sari Mäki-Penttilä
Riikka Säärelä

lauantai 1. syyskuuta 2007

Oulun karsinnoissa hytistiin Rotuaarilla

"Koleus typisti Rotuaarilla järjestetyn slam-karsinnan 5 hengen kisaksi", viestitti Paavo Heinonen Oulun Muusajuhlilta. Voittajaksi selvisi hallitseva Suomen mestari Jouko Saksio, joka keräsi suurimmat pistemäärät molemmilla kierroksilla

Toiseksi sijoittui Sari Mäki-Penttilä ja kolmanneksi Riikka Säärelä. Kolmikon keskinäinen järjestys ei muuttunut finaalikierroksella.

Finaalikierroksen pisteet:
1. Jouko Saksio: 25,8 pistettä
2. Sari Mäki-Penttilä 24,3
3. Riikka Säärelä 23,6

Oulun IV Muusajuhlat 31.8.-8.9.2007 on kirjallisuuteen painottuva poikkitaiteellinen esittävän taiteen kaupunkifestivaali. Edellisvuoden tapaan tapahtuma on yhdeksän päivän mittainen - antiikin runottarien lukumäärän mukaan. Muusajuhlat on kunnianosoitus antiikin muusille, jotka suuri yleisö tuntuu unohtaneen. Jokainen festivaalipäivä on omistettu yhdelle yhdeksästä muusasta. Festivaalin pääorganisaattorina ja koordinaattorina toimii kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry, jonka puheenjohtaja on Tuomo Heikkinen.