perjantai 16. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 Runolähettiläs Erkka Mykkänen

Vuoden 2015 Runolähettiläs Erkka Mykkänen esiintyy tänään perjantaina Kuopiossa ravintola Salacalassa klo 18.00 alkaen Runopuulaakin ensimmäisessä karsinnassa. Puulaakissa ovat mukana myös Suomen mestarit Seija Hämäläinen ja Jere Vartiainen sekä Ruotsin kaksinkertainen mestari Solja Krapu. Kuva: Joonas Luukkonen.
Runopuulaakin tiedote
  julkaisuvapaa 16.1.2015 klo 12.00
 

ESIKOISKIRJAILIJA ERKKA MYKKÄSESTÄ VUODEN 2015 RUNOLÄHETTILÄS

Kuopiolaisen Runopuulaakin ensimmäinen poeta laureatus
kiertää koko Suomen

 
Lavarunouden suomenmestaruuskisoja järjestävä Runopuulaaki on nimittänyt  Erkka Mykkäsen  vuoden Runolähettilääksi. Suomen ensimmäinen  poeta laureatus,  esittävän runouden Runolähettiläs, levittää lavarunouden sanomaa ympäri Suomea vuonna 2015.

Erkka Mykkänen.
Kuva: Perttu Saksa.
Erkka Mykkänen (s. 1988) on Kuopiossa kasvanut ja sittemmin helsinkiläistynyt vapaa kirjoittaja. Mykkänen on toiminut tuottajana kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitossa, avustanut toimittajana mm.  Helsingin Sanomia  ja  Image-lehteä sekä esiintynyt vuosia lavarunotilaisuuksissa.

Mykkänen julkaisee esikoisteoksensa  Kolme maailmanloppua  (WSOY) helmikuussa 2015 ja tänä keväänä hän on valitsemassa J. H. Erkon runokilpailun voittajaa.
 

RUNOLÄHETTILÄS ESIINTYYKAHDEKSASSA KARSINNASSA 

Vuoden 2015 Runolähettiläs julkistetaan perjantaina 16.1. Runopuulaakin ensimmäisessä SM-karsinnassa Kuopiossa. Runolähettiläs Erkka Mykkänen on mukana kaikissa seuraavissa seitsemässä karsinnassa ja raportoi niistä blogissa Runopuulaaki (www.runokukko.blogspot.fi).

Kuopion ensimmäisessä karsinnassa ravintola Salacavalassa Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät lahjoittaa Runolähettilään matkakustannuksiin tarkoitetun stipendin Mykkäselle. Kello 18.00 alkavaan karsintaan ovat jo ilmoittautuneet ennakkoon hallitseva Suomen mestari  Jere Vartiainen ja vuoden 2011 mestari Seija Hämäläinen.

Vartiainen on 14. Suomen mestari ja hän edustaa Suomea MM-kisoissa Ranskassa kesäkuussa. Seuraava mestari löytyy finaalista, joka runoillaan Kuopiossa 23. toukokuuta. Ensimmäisen kerran Runopuulaakin loppukilpailuun on tulossa myös pohjoissavolaisten koulujen edustaja.

Runopuulaakissa runoillaan kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä, joiden mukaan esitettävien runojen on oltava runoilijan omia, runoiluun on aikaa kolme minuuttia ja yleisön joukosta koottu raati valitsee voittajan.
 
Lisätietoja:
Runokukko  Olavi Rytkönen  040 562 0836 ja  Jouni Tossavainen  050 381 6240
Vestäjien pj. Sari Siltavuori  tahtiaani@gmail.com 
 

RUNOLÄHETTILÄÄN NIMITYSSÄÄNNÖT

1.
Runopuulaaki nimittää vuosittain Runolähettilään, joka juontaa lavarunouden SM-kisojen kaikki karsinnat yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa.
2.
Runopuulaakin Runolähettilään nimittävät yhteistyössä Kuopio Festivals, Runokukko ja Vestäjät. Nimitys julkistetaan kunkin vuoden ensimmäisessä SM-karsinnassa.
3.
Runopuulaaki myöntää Runolähettiläälle 2 000 euron stipendi matka- ja muita kuluja varten ja hän osallistuu seuraavan Runolähettilään valintaan.
4.
Runopuulaakin stipendin Runolähettiläs voi käyttää haluamallaan tavalla karsintojen järjestämiseen ja esittävän runouden lähetystyöhön järjestämällä esimerkiksi Poetry Slameja, Poetry Jameja ja muita runotilaisuuksia.

Ei kommentteja: