sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Keräilyerän kakkonen finaalin ykkönen

Lavarunouden SM-kisan finalistit: AP Kivinen, Lotta Palmgren, Solja Krapu, Jere Vartiainen, Raimo Asikainen, Kari Kilpinen, Lassi Kalleinen ja Sylvia Plah. Kuvasta puuttuvat Sakari Levä, jonka kuva piti poistaa myös tästä blogista, Minttumaria Villanen ja Mirko Lehtomäki.

Keräilyerän kakkosesta tuli finaalin ykkönen, kun jyväskyläläinen AP Kivinen voitti lavarunouden Suomen mestaruuden Kuopiossa lauantaina. Voittaja edustaa Suomea marraskuusa Poetry Slamin EM-kisoissa Tartossa ja ensi vuonna MM-slameissa Pariisissa.

Kuopion finaalin voi katsoa täältä: https://skyot.adobeconnect.com/_a890899772/p9j6x30wme6/?launcher=false&fcsContent=true&pbMode=normal

AP Kivinen on Poetry Slam -konkari. Hän on osallistunut runopuulaakeihin vuodesta 2003. Voittonsa Kivinen otti samalla runosarjalla kuin keräilyerässä eikä hän pyrkinyt paperista eroon, vaan käytti kokoelmaansa luonnollisena osana lavarunoutta.

Esiintyvän runoilijan taivaltaan Kivinen kuvasi Facebookin päivityksessään näin: 
Minttumaria Villanen.

"Hei iso, lämmin kiitos kaikki lavarunouden hengessä mukana olleet ja onnitelleet! Muistelen, että olin eka kerran jollain runoklubilla, open mic-tilaisuudessa about 2002-03. Olisiko ollut juurikin Poetry Slamin alkuaikoja...?! Muistelen, että 'runokukot' Jouni ja Olavi olivat isännöimässä tapahtumaa Vakiopaineessa... Silloin tuli kipinä tähän 'lajiin'. Matkan varrella on tapahtunut kaikenlaista - ja tottakai tällaisen kisan yhteydessä on tullut välillä mietittyä, missä määrin on mielekästä kilpailla (!) runoilla. Lopputulema on ollut, että tämä on parhaimmillaan hauska leikki, joka tuo runot / spoken word -tekstit lähemmäksi yleisöä. Ja lavarunouden suosion noustessa viime vuosina ihan toiseen potenssiin, on tullut selväksi, että näille tapahtumille on tilausta. Monessa kaupungissa, Jyväskylässäkin 'avomikittäjiä' ja yleisöä riittää. Kuopion tapahtumasta on tullut viime vuosina joka keväinen retkikohde; ja lauantain finaalissa oli hieno tunnelma; monta erilaista ääntä ja tekijää. Vuosi sitten mietin ankarasti, että pitäisi viimein opetella kaikki tekstit ulkoa; mutta päädyin siihen, että pidän muistilaput edelleen mukana - ja annan setin rakenteen elää tilanteen mukaan, hetkessä. Lauantaina löysin omille teksteille lavalle sopivan, kompaktin muodon; tein rennolla ranteella vielä viime hetkellä settiin muutoksia; ja oli hyvä olo, kun saattoi keskittyä vaan olennaiseen; läsnäoloon lavalla. Kaiken kirjoittamisen ja lavoilla kiertämisen jälkeen osaan kyllä arvostaa tällaista tunnustusta. Thanks lavarunoväki!"

Mirko Lehtomäki.
Viidennentoista finaalin kovasta tasosta kertoo jotain se, että Ruotsin kaksinkertainen Poetry Slam -mestari Solja Krapu ei runoillut toisella kierroksella. Kolmannelta kierrokselta putosivat puulaakin uudet kasvot Sylvia Plah Jyväskylästä ja Sakari Levä Tampereelta, kun finaalikonkarit Raimo Asikainen Helsingistä, AP Kivinen ja vuoden 2014 mestari Jere Vartiainen Oulusta pääsivät lopulta mittelemään keskenään.

Tuomaristoon kuuluivat Jarmo Jauhanen Rantasalmelta, Manda Konttinen Kuopiosta, Niilo Koskinen Kuopiosta, Sirkka Mattila Oulusta ja Soili Meklin Kuopiosta. Nollarunoilijana kuopiolainen Leena Raveikko sai 24,0 pistettä. Tuomariston alimmat pisteet olivat 7,1 ja korkeimmat 9,9 sai Sakari Levä toisen kierroksen runostaan.

Runopuulaakin SM-finaalin tulokset 23.5.2015:

Raimo Asikainen, Helsinki 26,7, 26,9 ja 27,3
Lassi Kalleinen, Oulu 25,9 ja 26,2
Kari Kilpinen, Lahti 24,5
AP Kivinen, Jyväskylä 27,6, 26,9 ja 28,1
Solja Krapu, Kuopio 25,7
Mirko Lehtomäki, Kotka 24,4
Sakari Levä, Tampere 26,8 ja 26,7
Lotta Palmgren, Turku 25,5
Sylvia Plah, Jyväskylä 25,9 ja 26,5
Jere Vartiainen, Oulu 26,1, 27,6 ja 27,9
Minttumaria Villanen, Kuopio 24,9
Runopuulaakin 15. loppuottelu nautittiin ensimmäisen kerran Peräniemen valoisalla kasinolla Väinölänniemen kainalossa.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Yhdentoista runoilijan loppukilpailu 2015

Kuopion torin reunalla Runofestivaalin ensimmäisen päivän keräilyerästä jatkoon runoili jyväskyläläinen AP Kivinen. 
Nuorten puulaaki ja keräilyerä
runoiltiin ensimmäisen kerran
ravintola SalaCavalassa.
Tänään runoiltavassa lavarunouden SM-kisan Runopuulaakin finaalissa nähdään 11 esiintyjää. Loppukilpailu alkaa Kuopiossa Peräniemen kasinolla klo 18:00. Finaalissa runoilevat eri puolilla Suomea järjestettyjen karsintojen voittajat:

Raimo Asikainen, Helsinki
Lassi Kalleinen, Oulu
Kari Kilpinen, Lahti
AP Kivinen, Jyväskylä
Solja Krapu, Kuopio
Mirko Lehtomäki, Kotka
Sakari Levä, Tampere
Lotta Palmgren, Turku
Sylvia Plah, Jyväskylä
Jere Vartiainen, Oulu
Minttumaaria Villanen, Kuopio

Viimeisen karsinnan kaksi finalistia: Lassi Kalleinen Oulusta
ja AP Kivinen Jyväskylästä.

Keräilyerän voittajat tulivat Oulusta ja Jyväskylästä


Kuopion Runofestivaalien ensimmäisenä päivänä runoillusta keräilyerästä jatkoon pääsivät oululainen Lassi Kalleinen ja jyväskyläläinen AP Kivinen. Voittaja Kalleisen erotti Kivisestä vain 0,1 pistettä aivan samalla tavalla kuin aiemmin päivällä runoillussa ensimmäisessä nuorten puulaakissa.

Keräilyerän tuomaristoon kuuluivat Johanna Korkeaho, Ilkka Markkula, Aune Reis, Aila Salminen ja Anne Öhman. Nollarunoilija Jouni Tossavaisen Strindberg-runo sai 27,0 pistettä, jolla olisi päästy toiselle kierrokselle. Viimeisenä toiselta kierrokselta tipahti Helsingin karsinnassa toiseksi jäänyt Tommi Kauppinen.

Keräilyerä, kuten myös nuorten puulaaki, järjestettiin ensimmäisen kerran Kuopion torin reunalla ravintola SalaCavalassa. Keväisen valoisat näkymät korvasivat sen, että ravintolan taustamusiikkia ei saatu vaiennettua esitysten aikana. "Tämä on Kafkaa", kuten Lassi Kalleinen totesi kolmannen kierroksen Oulu-runossaan.

Keräilyerän tulokset arvotussa esiintymisjärjestyksessä:

Riina Särkilahti 25,3, 25,8 ja 26,5
Ulla Arkko 23,3
Tommi Kauppinen 24,3
Seija Hämäläinen 24,4 ja 24,4
Kari Halonen 23,7
Lassi Kalleinen 26,1, 27,7 ja 26,9
AP Kivinen 26,5, 26,6 ja 26,8





perjantai 22. toukokuuta 2015

Minttumaria vei I nuorten puulaakin Kuopiossa

Nuorten puulaakin voittaja Minttumaria Villanen ja Minna Canthin lukion äidinkielen opettaja Virva Eskelinen.
Lavarunouden SM-kisan Runopuulaakin ensimmäisen nuorten puulaakin karsintavoiton Kuopiossa vei Minttumaria Villanen Minna Canthin lukiosta. Vain 0,1 pisteellä toiseksi jäi Klassikan oppilas Topias Tammi.

Ensimmäiseen nuorten puulaakiin
osallistui 12 runoilijaa.
Kaiken kaikkiaan nuorten puulaakin osallistui 12 runoilijaa, ja voittaja Villanen nähdään lauantaisessa SM-kisan finaalissa Peräniemen kasinolla.

Tuomaristoon kuuluivat Helena Grönqvist, Jouko Kivimäki, Reino Kuosmanen ja Joni Lehtisalo (II ja III kierroksella Antti Lyytinen), Aune Reis ja Atte von Wright. Nollarunolijana Jouni Tossavainen sai 24,4 pistettä Strindberg-suomennoksestaan, jolla ei olisi päästy toiselle kierrokselle.

Tulokset arvotussa esiintymisjärjestyksessä:

Elisa Lankinen 23,7
Emmi Kultala 23,2
Jasmin Räsänen 24,1
Juho Karppinen 22,7
Samuli Pajunen 25,0 ja 24,5
Ella Jauhiainen 24,6 ja 24,7
Topias Tammi 25,8, 26,9 ja 26,9
Heidi Seppänen 23,8
Venla Makkonen 23,8
Aida Juola 24,5 ja 23,0
Antti Räsänen 26,2 ja 25,9
Minttumaria Villanen 26,0, 26,1 ja 27,0
Nuorten puulaakin kakkoseksi jäi vain 0,1 pisteen erolla Topias Tammi.



torstai 7. toukokuuta 2015

Tervetuloa Kuopion Runofestivaaleille 2015

Lavarunouden Suomen mestari Jere Vartiainen ja vuoden 2014 finalisti Riina Särkilahti.
Lavarunouden SM-kisan Runopuulakin kahdeksan alueellista karsintaa on 
runoiltu ja kahdeksan finalistia selvillä. Kiitos runolähettiläs Erkka 
 Mykkäsen 15. valtakunnallisen Runopuulaakin aluekarsintoihin saatiin 
yhtenäinen linja.

Lotta Palmgren, Turku.
Vuoden 2015 runolähettilään, Suomen 
ensimmäisen poeta laureatuksen
Erkka Mykkäsen, lisäksi tämän vuoden 
Kuopion Runofestivaalin uutuuksiin 
 kuuluu koululaisten puulaaki, 
joka runoillaan tapahtuman
 ensimmäisenä päivänä perjantaina 
22. toukokuuta ravintola 
SalaCavalassa klo 13:00 alkaen.

Koululaisten puulakin järjestelyistä 
 kiitos kuuluu kaikille pohjoissavolaisille
äidinkielenopettajille, mutta erityisesti Virva Eskeliselle 
Minna Canthin koulusta.

Sadan runoilijan
kolmen päivän festivaali

Kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä runoiltavan Runopuulaakin 
suurimman mahdollisen 15 runoilijan osallistujamäärän keräsivät 
tänä vuonna Helsingin, Jyväskylän ja Lahden alueelliset karsinnat.

Kari Kilpinen, Lahti.
Kaiken kaikkiaan runopuulaakeihin 
on tähän mennessä osallistunut 85 
runoilijaa (jos myös useampaan 
karsintaan osallistunut runoilija 
lasketaan uudeksi esiintyjäksi), 
ja esittävä runous on tavoittanut 
moninkertaisen määrän uusia sekä 
vanhoja lyriikan ystäviä pubeissa, 
kirjakaupassa ja ravintoloissa.

Ensimmäisen koululaisten puulaakin, jonka voittaja nähdään finaalissa, 
ja keräilyerän jälkeen Kuopion Runofestivaali saavuttaa 100 runoilijan 
tavoitteensa. Keräilyerä, josta loppuotteluun pääsee kaksi parasta, 
runoillaan perjantaina ravintola SalaCavalassa Kuopion torin nurkalla 
klo 18:00 alkaen.

Solja Krapu, Kuopio.
Kahdeksan alueellisen karsinnan 
 finalistia, jotka runoilevat Kuopion 
Runofestivaalin toisena päivänä 
 lauantaina Peräniemen kasinolla 
23.5. klo 18:00 alkaen ovat (suluissa 
 karsintapaikkakunta): 

Raimo Asikainen (Helsinki), 
Kari Kilpinen (Lahti), Solja Krapu 
(Kuopio), Mirko Lehtomäki (Kotka),  
Sakari Levä (Tampere), Lotta Palmgren (Turku), Sylvia Plah (Jyväskylä) ja 
Jere Vartiainen (Oulu).

Peräniemen kasinon finaali lähetetään netin kautta suorana lähetyksenä, 
ja ilta jatkuu Cosmo Jones Beat Machinen keikalla. Varpaisjärvellä perustetun 
rock/blues-yhtyeen laulajan Pekka Pirttikankaan kurkkusoundista riittää 
malliksi tulevillekin runoilijoille.

Pushkinin syntymäpäivät
Valkeisenlammen rannalla

Mirko Lehtomäki, Kotka.
Ennen lauantaista loppuottelua 
festivaalin toisen päivän aloittaa 
kirjailija Jouni Tossavaisen runo-
kirjan Sinisen tornin julkistaminen 
Rosebudin Kuopion kauppahallin 
myymälässä klo 14.‒16:00.

Sunnuntaina, festivaalin päätös-
päivänä, juhlitaan 16. kerran 
Kuopiossa Pushkinin syntymä-
päiviä runoilija Aleksandr Pushkinin patsaalla 
Valkeisenlammen rannalla klo 12:00 alkaen. Venäjän kansallisrunoilijaan 
 liittyvän rennon runoilun ja esiintymisten lisäksi luvassa on kalakukkotarjoilu.

Muita paikallisesti ja alueellisesti vaikuttavia festivaaleja Suomessa 
ovat esimerkiksi Annikki Tampereella, Kajaanin runoviikko, Turun 
runoviikko ja Runokuu Helsingissä. Mutta Annikin ja Runokuun 
tapaan Kuopion Runofestivaali jatkaa myös säännöllistä kansainvälistä 
yhteistyötään, kun lavarunouden hallitseva Suomen mestari osallistuu 
Poetry Slamin MM-kisoihin Ranskassa jo kahdeksannen kerran.
Sylvia Plah, Jyväskylä.

Kesäkuussa Suomea edustaa 
Pariisissa oululainen Jere 
Vartiainen, joka on mukana
myös tämän vuoden finaalissa. 
 MM-runoilun lisäksi lavarunouden 
uusi, 15. mestari pääsee jo tänä 
vuonna osallistumaan Poetry Slamin 
EM-kisoihin, jotka järjestetään Tartossa
marraskuussa.

Ensimmäisen runolähettilään 
palkkaamisesta ja kulujen korvaamisesta kiitos kuuluu Pohjois-
Savon kirjalliselle yhdistykselle Vestäjille. Kolmipäiväisen Kuopion 
 Runofestivaalin järjestelyistä vastaavat Vestäjien lisäksi, Kuopio 
Festivals, Snellman-insitituutti ja Runokukko.
Sakari Levä, Tampere.
Valtion kirjallisuustoimikunta tuki  runotapahtumaa 
tänä vuonna 3 000 eurolla. Rahat riittävät käytännön  
järjestelykuluihin, kuten finalistien matkamenoihin, 
mutta palkkaa  runoilijoille ei voida maksaa samalla 
tavalla kuin viime vuonna.

Neljäntoista vuoden lavarunouden 
Suomen mestarit

2014 Jere Vartiainen, Oulu
2013 Mari Laaksonen, Jyväskylä
2012 Juho Kuusi, Helsinki
2011 Seija Hämäläinen, Kuopio
2010 Jukka Kervinen, Kuopio

2009 Ilkka Markkula, Siilinjärvi
Raimo Asikainen, Helsinki.
2008 Kari Raineranta, Tampere 
(2008 Kun 
Tero Ipatti ei päässyt mukaan, 
slammestareiden mestariksi runoili 
ensimmäisen SM-kisan 
kakkonen Heli Laaksonen Kuopiossa)
2007 Jouko Saksio, Oulu
(2007 Saksio edusti
ensimmäisen kerran Suomea Poetry 
Slamin MM-kisoissa Ranskassa)
2006 Jouko Saksio, Oulu
2005 Anna Turunen, Tampere
2004 Maria Siironen, Tampere
2003 Juha Mäkinen Jyväskylä
2002 Tarja Ruippo, Kuopio
2001 Tero Ipatti, Kuopio
Sunnuntainen runopiknik klo 12:00 Pushkinin patsaalla Valkeisenlammen rannalla
päättää Kuopion Runofestivaalin 2015.



















Lisätietoja
Kuopio Festivals:
Antti Lyytinen 040 5629 321, antti.lyytinen(at)kuopiofestivals.fi
Runokukko:
Olavi Rytkönen 040 562 0836, olavi(at)rytkonen.net ja
Jouni Tossavainen 050 381 6250 jouni.tossavainen(at)gmail.com
Pushkin-blogi: http://aleksandrpushkin.blogspot.fi/